Juodaan karaokea

Illat ovat pimentyneet, öisin ei enää näe varjojakaan. Rakastan syksyä. Se synnyttää minussa turvallisuudentunnetta, luovuutta, elämäniloa. On ihanaa polttaa kynttilöitä, kuunnella yömyöhään musiikkia ja tuntea elämän tarjoamien mahdollisuuksien kuiskivan iholla. Rakastan syksyä.

Viime viikon lopulla sain vieraaksi flunssan, jota olen yrittänyt parantaa monella kupillisella inkivääriteetä. Viime flunssasta on vierähtänyt melkein vuosi. Tällä hetkellä tuntuu, että kaktus kurkussa olisi ollut siellä ikuisesti. Tiedättekö sen tunteen, kun istuu metrossa tai lähijunassa ja silmät alkavat vuotaa, kun kurkku muistuttaa saharaa. Haluaisin myös kovasti jo päästä salille huhkimaan, mutta nyt on vain maltettava levätä.

Yhtenä iltana kuljin läheisen baarin ohi, josta kantautui musiikkia. Mieleeni tulvahti muistoja yliopiston opiskelijabileistä, joissa pidot paranee, mitä lähemmäs yötä kello etenee. Aloin yhtäkkiä kaivata niitä aikoja valtavasti. Ohikulkemassani baarissa laulettiin karaokea ja ilakoitiin. Siinä hetkessä teki mieleni kaataa itselleni lasi punaviiniä, nostaa villasukkaiset jalkani ikkunalaudalle ja antaa ajan valua sormieni lävitse. Ehkä jonain iltana teen niin. Toivon myös, että pääsisin jossain vaiheessa osallistumaan johonkin opiskelijaillanviettoon, sillä nyt on aikataulujeni puolesta ollut liian kiirettä tehdä Turkuun muuta kuin päiväreissuja.

Elämäni on asettunut paremmin Helsinkiin nyt kun aikaa muutosta on kulunut reilu kuukausi. Tuntuu, että vasta nyt pää on alkanut tajuta, mitä kaikkia muutoksia elämässäni on ollut viimeisen puolen vuoden aikana. Kävelin maanantaina pitkin Töölönrantaa ja ai että, kuinka tahtoisin asua lähellä vettä. Vesi luo vapautta ja tuntuu, että sen lähellä on helpompi hengittää. Ehkä totuin Aurajoen läsnäoloon Turussa asuessani ja se muistuttaa minua siitäkin. Jollain tavalla koen tyyneyttä kaikista viimeaikaisista muutoksista, mutta samalla paljon haikeutta. Paljon sellaista, mitä en vielä osaa sanoin kuvailla.

Yritän opetella hetkessä elämistä. Sitä, että metrossa mietin vain sitä, mitä sillä hetkellä näen ikkunasta maisemien vaihtuessa, enkä mieti asioita viiden vuoden päähän. Haluan löytää paremman tasapainon menneisyyden ja nykyisyyden välille. Tunnistaa sen, kuinka olen muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana ja jatkaa itseni kehittämistä hiljalleen, askel kerrallaan. Ja hyväksyä sen, että paljon elämässä on ja tulee olemaan sellaista, mitä en voi kontrolloida.

Syksyistä viikon alkua!

- Nora