Tuhka vai kaipaus
Niinkuin Winehouse
Sekin lähti nuorena
Mua pelottaa ja haluun juosta karkuun
Oon elossa, paha ulos täytyy parkuu
Mun on vaikea hengittää, olla selvinpäin
Mut uskon, et hyvä voittaa
- Kipua, Lauri Tähkä
Minkälaisia keinoja sinulla on nousta epätoivon hetkiä vastaan? Vai nousetko vai annatko niiden iskeytyä sinuun täydellä voimalla ja riepotella? Ehkä aina ei ole muuta vaihtoehtoa. Aina ei ole voimia juuri sillä hetkellä pyristellä vastaan. Eikä se haittaa niin kauan kuin on uskoa siihen, että jossain vaiheessa voimia taas on.
Vai sorrunko nyt hirveään väärinkäsitykseen näin kirjoittaessani? Eikö ihminen, joka on ihan lopussa ja turtunut, mutta silti herää aamusta toiseen, ole mielettömän vahva? Eikö se ole todellista vahvuutta olla luovuttamatta, vaikka tuntuisi kuinka pahalta tahansa? Minusta on. Kun kyseenalaistaa elämänhalunsa, mutta päätyy jatkamaan, on luultavasti tehnyt elämänsä parhaimman päätöksen. Vaikka juuri sillä hetkellä sitä ei vielä huomaisikaan tai siihen ei täysin suostuisi uskomaan, mutta jossain vaiheessa on kiitollisempi kuin koskaan uskoi voivansa olla.
On tärkeää, että on unelmia. Juuri niiden polvilleen pudottavien hetkien vuoksi on äärettömän merkityksellistä, että on tavoitteita ja suunnitelmia niiden saavuttamiseksi. Aina jotain toivoa välähdyttävää. Eikä koskaan pidä päästää irti haaveista, joiden vuoksi tunnet olevasi elossa. Jonain päivänä niiden on mahdollista olla totta. Ja silloin olet kiitollinen, ettet koskaan luovuttanut.
Ajan kuluessa oppii huomaamaan omat kompastuskivensä ja haasteensa, joiden edessä on nöyrryttävä. Usein vaikein osuus on ongelmien myöntäminen, totuutta silmiin katsominen. Joskus on vaikeaa hyväksyä, kuinka elämä aina uudestaan ja uudestaan keksii jotain päämme menoksi. Lapsena harmitti eniten sellaiset jutut, kun oli jätettävä hyvät leikit kesken ja mentävä nukkumaan - aamuun oli ikuisuus ennen kuin leikkejä sai taas jatkaa! Päätin silloin, että aikuisena leikin vaikka koko yön. Ja puhun siis lähinnä barbileikeistä, mutta eipäs ne barbit ole kiinnostaneet enää moniin vuosiin. Ajattelin, että aikuisena säästyy monilta harmituksilta, kun voi itse päättää, milloin syö herkkuja, mitä tv-ohjelmia katsoo, eikä tarvitse työntää lahkeita kumisaappaiden sisään. Ei tarvitse edes käyttää kumisaappaita! Voi tytöt ja pojat, on niitä harmituksia ollut siitä huolimatta.
Eevi Teittinen kirjoitti hyvin blogissaan menestyttyään fitness-kisoissa kehnommin kuin oli toivonut, että "kävin pohjalla vain toteamassa että onpas muuten perseestä ja nousin ylös". Kun ei ole kyse vakavasta mielenterveyden horjumisesta, kuten masennuksesta, on toisinaan hyvä karaista itseään pienellä puhuttelulla siitä, kannaattako paskaan jäädä vellomaan. Useimmiten ei. Kun vähän väliä muistuttelee itseään siitä, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä harmittelemisen arvoista, on elämä yllättäen paljon valoisampaa.
Sain torstaina mahdollisuuden päästä katsomaan Turun yo-teatterille Juha Hurmeen ohjaaman ja käsikirjoittaman näytelmän Kakaja Raznitsan kenraaliharjoituksia. Päiväni oli ollut pitkä ja mietin, että jaksanko mennä, kun sitten pitää kuitenkin kävellä myöhään illalla pimeässä ja jäätävässä viimassa kotiin. Mutta menin, koska näytelmä kiinnosti minua ja oli hieno mahdollisuus päästä katsomaan sitä. Ja kun sitten näytelmä päättyi, jokirantaa pitkin kotiin kävellessäni haukoin henkeäni maisemien kauneudesta - kaikki ne valot ja syksyinen tunnelma, jota höyryävä hengitys alkaa vähitellen kääntää talveksi. Oli raitistavaa kävellä kotiin kylmyydessä ja näytelmän jälkeisissä luovissa tiloissa se teki vielä enemmän terää. Sai selvitettyä päätä. Se minkä luulin olevani rasittavaa, osoittautuikin päivän mieluisimmaksi hetkeksi.
Aina positiivisesti asennoituminen ei ole helppoa. Jo päivänkin sisällä fiilikset voivat vaihdella todella paljon. Välillä iskee sellaisia tekemisen puuskia, jolloin saa järjettömästi aikaiseksi ja toisinaan sitä vain istuu ja tuijottaa tyhjyyteen, jossa yrittää nähdä jotakin selkeää. Mutta kun on niitä tavoitteita, pysyy pinnalla. Tiedä mitä haluat, tai ota selvää, ja stay the course. Ikinä ei voi etukäteen tietää matkan reiteistä, mutta perille pääsy on aina mahdollista. Luota siihen, niin hyvä tulee.
- Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti