"En pysty tekemään mitään"

Ihmisillä on tapana aliarvioida itseään. Emme aina näe kovin helposti omia kykyjämme, saati usko niihin. Se on sääli. Kuinka paljon lahjakkuutta, sisua ja rohkeutta jää piiloon? Kuinka paljon enemmän aikaa voisimme käyttää kovan työn tekemiseen unelmiemme eteen sen sijaan, että vaivumme epäuskoon ja luovutamme? Valitsen mieluummin raskaan ajanjakson kuin synkän loppuelämän.

Aliarvioimme itseämme myös auttajina. Vähän aikaa sitten minulla oli pieni kriisi elämässäni, jota vuodatin yhdelle läheiselle ihmiselle. Pyysin anteeksi, että hän joutuu kuuntelemaan pahaa oloani. Hän vastasi, että voi kyllä kuunnella, mutta ei pysty tekemään mitään. Jo se, että hän kuunteli, oli todella tärkeää minulle. Jo se helpotti oloani. Välillä vaadimme itseltämme liikaa, koska luulemme, että toiset odottavat meiltä paljon. Tai oikeastaan, meillä saattaa olla eri käsitys siitä, mikä on paljon. Jo se, että kuuntelee, on paljon. Usein jo se on riittävästi.

Kuunteleminen ei ole "ei mitään". Se on taito, jonka omistaminen on arvostettavaa ja arvokasta. Kaikkiin ongelmiin ei löydy samantien ratkaisua, eikä niille voi heti tehdä mitään konkreettista. Silloin on äärimmäisen tärkeää, että pystyy puhumaan asioista jonkun kanssa, koska usein se saa ongelman tuntumaan edes pienemmältä ja ratkaistavissa olevalta. Ei aliarvioida kuuntelemista. Se oli kaikki, mitä yhtenä iltana tarvitsin ja mitä olen tarvinnut monta kertaa aikaisemminkin.

Suhtaudun usein muiden ongelmiin ratkaisukeskeisesti ja yritän miettiä kaikenlaisia tapoja auttaa. Tuntuu, etten muuten ole ollut hyödyksi. Mutta tämä on juuri se loukku, johon toivon, ettei kukaan ajaudu. Emme voi olettaa, että toiset ratkaisevat ongelmamme. Emme voi sysätä niitä toisten harteille. Uskon, että harva kuitenkaan edes ajattelee näin. Meillä on vastuu omasta elämästämme, jota parhaamme mukaan yritämme kantaa. Mutta silti täällä ei tarvitse tarpoa yksin. Todella pienillä teoilla voimme olla suureksi avuksi ja tueksi sekä saada apua.

Kun arvostamme itseämme, luotamme siihen, että riitämme sellaisina kuin olemme. Kuin olemme ihmisinä, avuntarjoajina ja kuuntelijoina. Läsnäolomme on arvokkaampaa kuin uskommekaan. Olen kiitollinen kaikista hetkistä, jolloin minua on kuunneltu. Olen otettu kaikista niistä hetkistä, jolloin olen saanut olla kuuntelijana. Se on minulle luottamuksenosoitus. Älkää koskaan aliarvioiko kykyänne pienillä teoilla olla suureksi avuksi <3

- Nora