Viime viikko oli aito intiaanikesä! Oli niin lämmintä ja aurinkoista, kesä tuli vielä hetkeksi lämmittämään syksyyn jo uppoutuneita mieliä. Tänäänkin paistaa aurinko. Silti illat ovat jo varsin pimeitä, yöt viileitä. Odotan rehellisen syksyn tuloa. Ehkä se tarkoittaa enemmän sadetta, mutta ennen kaikkea kynttilöiden valossa vietettyjä iltoja.
Minulla on kaksi vuodenaikaa, jolloin nostalgioin tavallista enemmän: syksy ja kevät. Kevät on jollain tavalla kivulias, sillä kuulun niihin, jotka eivät tahtoisi valon määrän lisääntyvän niin jyrkästi talven jälkeen. Syksyisin taas tulee yleensä paljon uusia alkuja, joita edellyttää vanhojen asioiden taakse jääminen ja jättäminen. Tapahtuu siirtymistä, syntyy haikeutta. Jos jotain voisin poistaa itsestäni, irrottaisin tapani tuntea haikeutta joka asiasta ja ihmisestä. Ehkä minun pitäisi oppia elämään paremmin hetkessä, se vähentäisi ikävöimistä. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.
Tästä syksystä on tulossa jälleen kerran tekemisen täyteinen. Opinnot, kirjamessut, työt ja muut asiat vievät aikaani. Viime kesänä onnistuin uuvuttamaan itseni täysin, sillä en stopannut tarpeeksi ajoissa. Lopulta kroppa pisti pelin poikki. Tällä viikolla huomasin, että olin taas haukkaamassa liian suurta palaa, joten päätin karsia jostakin. Niinpä jätin kolme kurssia pois ohjelmastani, mikä helpottaa jo paljon. Olin suunnitellut aloittavani psykologian sivuaineenani ja ehtiväni tekemään niistä perusopinnot niin, että olisin saanut ne liitettyä kandiini. Mutta menenkin näillä näkymin kevään psykologian kursseille, jolloin tämän syksyn kurssit jäävät ensi syksyyn. Se ei kuitenkaan tuota mitään vahinkoa tutkintooni, sillä minulla on jo sivuaineita sitä varten kasassa enemmän kuin tarpeeksi. Nyt saan 15 opintopistettä vähemmän syksyltä, kuin alunperin ajattelin, mutta se on hyvä, koska muuten olisin opiskellut yhtä paljon lukukaudessa kuin mitä opiskellaan keskimäärin lukuvuodessa, eli n. 60 opintopistettä. Ehkä vähän liian kunnianhimoista, etenkin kun tässä samalla on muukin elämä elettävänä. Olin jotenkin todella ahdistunut ja kun paikansin ahdistuksen isoimmaksi syyksi liian suuren kurssimäärän, on oloni keventynyt huomattavasti vähentäessäni kursseja. Taisin oppia jotakin kesästä - itseään pitää kuunnella ja oma jaksaminen ottaa tosissaan.
Välillä tyhmyys ja ahkeruus erottuvat toisistaan veteen piirretyin viivoin. Mitä hyötyä esimerkiksi työnantajalle on loppuunpalaneesta työntekijästä? Niinpä. On lopulta kaikkien parhaaksi, että osaa ja uskaltaa ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan. Nykypäivän suorituskeskeisessä meiningissä itsensä uuvuttaminen on pelottavan helppoa, joten on oltava varovainen. Itsestä huolehtiminen kertoo myös siitä, kuinka paljon arvostaa itseään. On osattava antaa itselleen armoa ennen kuin kosahtaa päin seiniä. Väsymyksestä, johon burnout ajaa, toipuminen vie pitkään. Jotta ei joutuisi käyttämään kallisarvoista aikaansa siihen, on osattava kuunnella itseään.
Eilen olin ystäväni kanssa Pure Foodissa (Turussa) nautiskelemassa Tiramisu-raakakakkua ja vaihtamassa kuulumisia. Juuri tuollaiset ihanat hetket auttavat jaksamaan kiireisessä elämänmenossa ja pysäyttävät rauhoittumaan. Ne ovat parhautta <3 Odotan jo malttamattomana kaikkia syksyn tapahtumia, kuten uusien opiskelijoiden kastajaisia ja Turun kirjamessuja, jotka pursuavat mielenkiintoista ohjelmaa. Olen valmis syksyyn ja kaikkeen, mitä se tuo tullessaan. Toivottavasti mahdollisimman paljon hymyjä ja lämpöisiä, ikimuistettavia hetkiä.
- Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti