Call me a fool but I know I´m not

Ehkä se on lähestyvä syksy, yliopistoon paluu ja viime päivinä paahtanut aurinko - se, että olen hymyillyt tavallista enemmän. Itsekseni, olenhan ollut viime aikoina paljon itsekseni. Alkukesästä se ahdisti ja sen vuoksi tein vain lisää ja lisää töitä, kunnes kroppa pisti pelin poikki. Sen jälkeen olen yrittänyt löytää niiden asioiden pariin, jotka tuottavat iloa. Olen kirjoittanut runoja, käynyt salilla, kuunnellut musiikkia, lukenut ja olen jopa innostunut kokkailemaan joinakin päivinä ihan ajan kanssa.

Ja yksi juttu on ollut ihan parasta: niinkin alkeellinen kuin se, että istuu "olohuoneensa" (23 neliötä ei paljon keittiötä, olkkaria ja makkaria rajaile) pehmeällä violetilla matolla ja ympäröi itsensä kirjoilla ja kirjoittamisvälineillä. Voi vuorotellen lukea ja sitten itse kirjoittaa, kun inspiraatiota pulpahtaa mieleen. Olen lukenut ihan houreessa Saila Susiluodon missä leikki loppuu -runoteosta (2007) ja se on auttanut minua omassa kirjoittamisessani viime aikoina paljon. Teos sisältää niin paljon koskettavia säkeitä, että ilman kylmiä väreitä sitä on vaikea lukea. Tässä esimerkki:

Jos ei edes menetys pidä meistä kiinni
kuka pitäisi

Runot menevät helposti suoraan sieluun ilman minkäänlaisia polulta poikkeamia. Niistä saa niin paljon ajatuksia ja kicksejä. Runojen vuoksi osaan olla yksin, haluankin.

Toisinaan tunnen olevani liian vieras ihmiseksi edes ystävilleni, koska en ole ikinä tuntenut kuuluvani täysin mihinkään ja nyt ehkä ensimmäistä kertaa ymmärrän, etten ole kuulunutkaan, enkä ehkä koskaan kuulukaan. Niin helposti tunnen, mikä minut erottaa muista ja vie poispäin. Usein lähden itse kävelemään ennen kuin kukaan edes on puolittain kääntänyt selkäänsä. Ja toisinaan kuvittelen kääntyneet selät, mutta en halua tietää, jos se olisikin totta. En halua enää ikinä olla kenenkään hetken lohtu, itsetunnon nostaja alentamalla itseäni, enkä ihminen, jolla ei ole merkitystä. Monissa ihmisissä näen arvokkaita, rakastettavia piirteitä, enkä halua kohdata itseäni vähemmällä arvostuksella kuin heitä.

Minulla on kuitenkin kourallinen ihania ihmisiä, joista välitän suuresti ja uskon heidän tietävän sen <3 He hyväksyvät ajoittaisen hölmöyteni ja jaksavat kannustaa minua olemaan se kuka olen. Heidän harmikseen olen huomannut, että minun on koko ajan vaikeampaa esittää jotain muuta, koska elämä tuo varmuutta omaan olemiseen :) Tuntuu, että nyt kun kesä alkaa olla siinä pisteessä, että syksystä voi jo puhua, alan saada takaisin niitä fiiliksiä, että mikä tahansa, siis ihan mikä tahansa on elämässä mahdollista. En edes oikein osaa selittää, miksi tämä tunne on nyt tullut niin vahvaksi, mutta varmaan se liittyy siihen, että syksyn alkaessa pääsee tekemään taas asioita, joista nauttii. Olen suunnitellut syksyn opintoja (kerrankin ajoissa!!) ja aaaah kun odotan sitä, että saa upottaa takapuolensa luentosalin penkkiin ja oppia uutta. Päätin myös, että aloitan uuden sivuaineen....

For the first time I can hear my heart sing
Call me a fool but I know I´m not
I´m gonna stand out here on the mountain top

- Madonna, Rain

Näillä fiiliksillä päättyy tämä viikko ja alkaa uusi. Auringonpaistetta jokaisen ajatuksiin!

- Nora