Kuulostaa vaan haasteelta

Ensi vuosi tulee olemaan melkoinen. Toivottavasti hyvässä mielessä. Tulen haastamaan itseäni enemmän kuin never before ja se jännittää, kutkuttaa ja sytyttää inspiroitumisen liekit roihuamaan. Haluan ensi vuoden jälkeen olla taas rohkeampi ja muistaa koko ajan kulkea omaa tietäni. Niin mielestäni jokaisen tulee tehdä ja jokaisella on siihen oikeus. Vain me itse tiedämme, mitä haluamme.

Ensi vuonna jatkan tietysti opintojani, mutta sen lisäksi olen sitoutunut muutamaan aika isoon juttuun. Toimin mediatutkimuksen ainejärjestön Hurma ry:n puheenjohtajana, mikä on aika absurdia, koska en ole aiemmin osallistunut Hurman toimintaan. Vaihdettuani pääaineeni viime keväänä kotimaisesta kirjallisuudesta mediatutkimukseen, päätin, että haluan tutustua mediatutkimuksen opiskelijoihin. En ihan ajatellut, että minusta tulisi Hurman pj, mutta elämä on usein taruakin ihmeellisempää. Olen innoissani tästä ja meillä on upea hallitus kasassa, joten eiköhän kaikki tule menemään loistavasti!

Jatkan kotimaisen kirjallisuuden Muusa ry:n hallituksessa. Ensi vuonna olen varapuheenjohtaja. Toimin myös hallituksen ulkopuolisessa virassa kirjamessuvastaavana, eli järjestän yhdessä työryhmän kanssa ensi syksyn Turun kirjamessuille Muusa-ohjelmaa. Sitä odotan t o d e l l a innolla, koska siihen pestiin halusin kovasti ja olen kiitollinen, että minut siihen valittiin. Siitä tulee huikeaa! Kirjamessut merkitsevät minulle vähän sitä kuin joulu tulisi syksyllä. Siellä on erikoislaatuinen tunnelma, lämmin ja avoin. Sillä tapahtumalla todella on sydän <3

Ensi vuoden alussa aion myös suorittaa ajokortin. Siitä olen vähän peloissani, mutta tunnen, että nyt aika on oikea. Odotan mielenkiinnolla, kuinka selviän ajotunneista ja miltä ajaminen minusta tuntuu. Onko se stressaavaa, pelosta kangistavaa vai kivaa? Vai kaikkia näitä? Siihen saan selvyyden ensi vuoden puolella. Tosin ensikosketuksen ajamiseen olen saanut jo lapsena, kun maaseudulla elellessämme sain välillä ajaa traktoria. Ei siitä ainakaan mitään traumoja jäänyt, ei minulle eikä muille, joten ehkä ajokoulukin sujuu vähemmällä stressillä kuin mihin olen varautunut. Haaste otettu vastaan!

Olen myös päättänyt ensi vuoden alkupuolella, ennen kesää, lähettää runoteokseni käsikirjoituksen kustantamoihin. Olen työstänyt teostani kaksi vuotta. Väliin on tosin mahtunut aikoja, jolloin en sitä niin aktiivisesti ole tehnyt, mutta koko ajan se on vähintään kytenyt takaraivossa. Ensi vuonna pärähtää! Jännittävää, mutta olen innoissani ja täynnä toivoa.

Aion elää omannäköistä elämääni ja pitää huolen siitä, että jokainen päivä olisi mahdollisimman elämisen arvoinen. Aion antaa aikaani ihmisille, jotka sitä arvostavat ja joiden seurasta nautin. Uskon ensi vuonna löytäväni itseni monista haastavista tilanteista, sillä esimerkiksi Hurman pj:nä joudun varmasti tilanteisiin, joissa en ole aikaisemmin ollut. Mutta uskon siitäkin tulevan ennen kaikkea hauskaa! Nyt toivon, että loppuvuosi menee hyvin. Outoa ajatella, että viikon päästä vietetään joulupäivää ja jouluaattokin on sitten jo lämmin muisto. Aika menee niin älyttömän nopeasti, ettei sitä edes ymmärrä.

Rauhallista joulunaikaa kaikille!

- Nora

"Hauras ihminen valoon puetaan"

Kohta on joulukuun ensimmäinen viikko ohi ja nopeasti joulukuu taas tulikin. Odotan jo kovasti jouluaattoa ja että pääsen edes jokuseksi päiväksi kotikotiin. Ensi viikolla kaikki syyslukukauden luennot yliopistolla ovat kohdallani ohitse, mutta sitten pitää vielä kirjoitella loppuesseitä ja kandia. Eilen kuitenkin aloin viritellä itseäni joulun tunnelmaan. Kuuntelin Jipun joululauluja, joista yhdestä on tämän postauksen otsikkokin napattu. Siivosin asuntoni putipuhtaaksi, laitoin jouluvalot palamaan, sytytin kynttilöitä ja rentouduin. Kotiini tuli rauhaisa tunnelma <3

Olen pohtinut, jos ryhtyisin tutustumaan meditoimisen saloihin. Viime viikot ovat olleet yhtä hullunmyllyä, koska tekemistä on ollut valtavasti. Olen oppinut aikatauluttamaan tekemisiäni paremmin, mikä vähentää stressiä. Mutta tulevaisuuttakin ajatellen olisi hyvä löytää toimivia keinoja kuunnella itseään paremmin ja oppia hiljentymään itsensä äärelle. En ole koskaan ajatellut meditointia vakavissani, koska se on tuntunut huuhaalta, mutta nyt olen lukenut siitä enemmän ja tullut siihen tulokseen, että miksi en kokeilisi. Olen niin tekemisen ihminen, että olen ajatellut, pystyisinkö istumaan aloillani ja yrittämään työstää mieltäni. Mutta luulenpa, että se on juuri sitä, mitä nyt tarvitsen elämääni.

Koen myös, että se voisi auttaa vahvistamaan mieltäni. Koko ajan paremmin ymmärrän, kuinka vahvuus tulee sisältä. Mitä tyynempi on mieli, sitä vähemmän elämä keinuttaa hukuttavasti. Välillä on hetkiä, jolloin tuntuu, että asiat heittelehtivät kuin pahakin maanjäristys olisi rantautunut pään sisään. Haluan oppia paremmin hallitsemaan mieltäni, jotta pystyn myös torjumaan enemmän negatiivisuutta elämästäni. On ihan turhaa tuhlata päiviään murehtimiseen ja mielialan tulehduttamiseen. Täällä on niin paljon hyvääkin!

Olen myös löytänyt taas liikunnan ilon, joka hetkeksi jäi kiireen jalkoihin. Päivät olivat yhtä juoksemista, enkä juuri jaksanut jättää tilaa treeneille, koska kalenteri oli muutenkin piukassa, Vähitellen kuitenkin huomasin, kuinka se alkoi kiristää mieltäni, koska olen aina harrastanut liikuntaa säännöllisesti. Päätin, että on aika satsata hyvinvointiini kunnolla, koska muuten muutkin asiat alkavat kärsiä. Olen käynyt Campussportin tunneilla, lähinnä spinningeissä ja HIITeissä ja ostin salikortin samalle salille, jolla kävin kesälläkin. On ollut paljon parempi fiilis tehdä muitakin asioita, kun olen raivannut aikaa myös treenaamiselle. Siitä saa hyvää energiaa!

Eilen koin vahvaa kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä hyvää elämässäni on tapahtunut. Välillä ihan havahtuu huomaamaan, kuinka hyvin monet asiat ovat. Ja eilinen kiitollisuuden tunteeni johtui erityisesti yhdestä seikasta: vaikka jotkut asiat voisivat olla paremmin, tunsin silti tyytyväisyyttä elämääni kohtaan. On ehkä yleistä nykyajan kaikki-mulle-heti-jumalauta-maailmassa, ettei osata tyytyä mihinkään, eikä nähdä tarpeeksi arvokkaina jo niitä asioita, joita elämässään on. Olen itsekin levoton sielu ja aina suunnittelen, mitä seuraavaksi voi tapahtua (niin hyvässä kuin pahassa), mutta haluan myös siinä kehittää itseäni, että osaan olla onnellinen juuri tässä hetkessä. Se on niin pirun paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta se mikä on vaikeaa, ei silti useinkaan ole mahdotonta. Uskon, että meditointi ja sen kaltaiset harjoitukset tulevat auttamaan tässäkin asiassa.

Loppuun haluan jakaa vielä yhden ajatuksen, joka on myllertänyt päässäni viime aikoina: vaikka välillä tuntuu, että on joutunut kohtaamaan elämässään vähän liikaa kaikennäköistä paskaa, niin ehkä sillä kaikella on tarkoituksensa. Niinä hetkinä, kun koen tyytyväisyyttä siitä, millaiseksi ihmiseksi olen matkan varrella tullut ja mitä tähän asti saanut tehdä, olen kiitollinen siitä, että matkani on ollut juuri tällainen. Mietin tällaisia asioita, kuin ujous, syvä epävarmuus itsestään ja epäluottamus ihmisiä kohtaan. Olen ihan satavarma ja äärimmäisen vakuuttunut siitä, että jonain päivänä nuo ovat kohdallani historiaa. Eivät ehkä täysin, mutta olen oppinut paljon ja uskon esimerkiksi ujouden antaneen minulle paljon ymmärrystä erilaisia ihmisiä kohtaan. Ja ennen kaikkea odotan, kuinka paljon ihmisenä saan vielä kehittyä ja kuinka unelmat taipuvat todellisuudeksi.

Rauhaisaa joulun lähestymistä kaikille!

- Nora