Juodaan karaokea

Illat ovat pimentyneet, öisin ei enää näe varjojakaan. Rakastan syksyä. Se synnyttää minussa turvallisuudentunnetta, luovuutta, elämäniloa. On ihanaa polttaa kynttilöitä, kuunnella yömyöhään musiikkia ja tuntea elämän tarjoamien mahdollisuuksien kuiskivan iholla. Rakastan syksyä.

Viime viikon lopulla sain vieraaksi flunssan, jota olen yrittänyt parantaa monella kupillisella inkivääriteetä. Viime flunssasta on vierähtänyt melkein vuosi. Tällä hetkellä tuntuu, että kaktus kurkussa olisi ollut siellä ikuisesti. Tiedättekö sen tunteen, kun istuu metrossa tai lähijunassa ja silmät alkavat vuotaa, kun kurkku muistuttaa saharaa. Haluaisin myös kovasti jo päästä salille huhkimaan, mutta nyt on vain maltettava levätä.

Yhtenä iltana kuljin läheisen baarin ohi, josta kantautui musiikkia. Mieleeni tulvahti muistoja yliopiston opiskelijabileistä, joissa pidot paranee, mitä lähemmäs yötä kello etenee. Aloin yhtäkkiä kaivata niitä aikoja valtavasti. Ohikulkemassani baarissa laulettiin karaokea ja ilakoitiin. Siinä hetkessä teki mieleni kaataa itselleni lasi punaviiniä, nostaa villasukkaiset jalkani ikkunalaudalle ja antaa ajan valua sormieni lävitse. Ehkä jonain iltana teen niin. Toivon myös, että pääsisin jossain vaiheessa osallistumaan johonkin opiskelijaillanviettoon, sillä nyt on aikataulujeni puolesta ollut liian kiirettä tehdä Turkuun muuta kuin päiväreissuja.

Elämäni on asettunut paremmin Helsinkiin nyt kun aikaa muutosta on kulunut reilu kuukausi. Tuntuu, että vasta nyt pää on alkanut tajuta, mitä kaikkia muutoksia elämässäni on ollut viimeisen puolen vuoden aikana. Kävelin maanantaina pitkin Töölönrantaa ja ai että, kuinka tahtoisin asua lähellä vettä. Vesi luo vapautta ja tuntuu, että sen lähellä on helpompi hengittää. Ehkä totuin Aurajoen läsnäoloon Turussa asuessani ja se muistuttaa minua siitäkin. Jollain tavalla koen tyyneyttä kaikista viimeaikaisista muutoksista, mutta samalla paljon haikeutta. Paljon sellaista, mitä en vielä osaa sanoin kuvailla.

Yritän opetella hetkessä elämistä. Sitä, että metrossa mietin vain sitä, mitä sillä hetkellä näen ikkunasta maisemien vaihtuessa, enkä mieti asioita viiden vuoden päähän. Haluan löytää paremman tasapainon menneisyyden ja nykyisyyden välille. Tunnistaa sen, kuinka olen muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana ja jatkaa itseni kehittämistä hiljalleen, askel kerrallaan. Ja hyväksyä sen, että paljon elämässä on ja tulee olemaan sellaista, mitä en voi kontrolloida.

Syksyistä viikon alkua!

- Nora

Väliaikaista kaikki on vain

Siipeen jos sain
väliaikaista kaikki on vain
Siipeen jos sain 
sitä sain, mitä uhmassa hain

Ei se raukaksi tee
sitä jos pyyhkäisee
kämmenselkäänsä kyyneleen

- Pauli Hanhiniemi, Siipeen jos sain

Tällä viikolla olen monta kertaa hymyillyt ilman syytä ja tuntenut jonkinlaista sisäistä voimaa. Myös ulkoista, sillä aloitin taas salitreenit. Tällä kertaa Fitness24Sevenillä. Nyt on pari treeniä takana ja taisin aloittaa jalkatreenit hieman liian suurella intensiteetillä, sillä etureiskojen palautuminen on edelleen käynnissä. Tänään menen tekemään aerobisen ja huomenna pidän todennäköisesti lepopäivän. Tiistaina sitten taas jalkojen kimppuun ja keskiviikkona yläkroppaa. Nyt on motivaatio treenien suhteen huipussaan!

Olen myös tällä viikolla tuntenut sopeutuvani Helsinkiin. Nyt täällä on jo tuttuja paikkoja, enkä eksy joka kerta ovesta ulos astuessani. Olen löytänyt pari hyvää lenkkimaastoa ja rakastunut metroon ja lähijunaan, ennen kaikkea niiden helppouteen. Myös Pasila on karuudessaan alkanut tuntua viihtyisältä. En siis asu Pasilassa, mutta käyn siellä muutamana päivänä viikossa opiskelemassa. Kontula on asuinpaikkani ja täälläkin viihdyn. Ostari-alue ei ole mieluisinta etenkään ilta-aikaan, mutta that´s alright. Kaikkea ei voi saada.

Uudet opinnot tuntuvat koko ajan paremmilta. Tällä viikolla meillä oli Riitta Granathin luento dramaturgiasta ja se oli inspiroivaa! Vaikka asiat olivat minulle enimmäkseen tuttuja luovan kirjoittamisen opinnoista, niin Riitta osasi silti tuoda niihin jotain uutta ja hänen opetustaan oli ilo seurata. Loppuviikosta harjoittelimme editointia ja siihen liittyen saimmekin kotitehtävän, joka on minulta vielä tekemättä. Mutta tiistaihin asti on aikaa sen tekemiseen, joten no stress. Olen innoissani siitä, kuinka erilaista Keudassa on kuin yliopistossa. Mutta molemmat ovat opettavaisia opinahjoja.

Olen pohtinut paljon sitä, kuinka lakkaisin miettimästä asioita liikaa etukäteen. Olen jo saanut tähänastisessa elämässäni huomata, että ylä- ja alamäet ovat väliaikaisia. Elämä on jatkuvassa muutoksessa. Se on elämän perusluonne. Aina emme huomaa sitä kovin tiedostavasti, mutta koko ajan asioita muuttuu. Olen tuntenut tällä viikolla itseni monta kertaa onnelliseksi ja joutunut niinä hetkinä vakuuttamaan itselleni, että minulla on lupa siihen. Ettei onnellisuuden myöntäminen tarkoita, että pian jotain kauheaa tapahtuisi. Ehkä tapahtuu, ehkä ei, sillä elämän luonteeseen kuuluu myös arvaamattomuus.

Välillä mietin, että mitä jos minulla olisi vuosi elinaikaa jäljellä. Mitä tekisin toisin kuin nyt? Luultavasti lopettaisin murehtimisen ja eläisin niin pal perhanasti. Miksi en tekisi niin jo nyt? En halua olla ihminen, joka jossain vaiheessa havahtuu elämästä, jota ei tahdo omakseen. On luotettava siihen, että elämä kantaa ja se vaivannäkö mitä tekee unelmiensa eteen, tullaan vielä palkitsemaan. Tunnen välillä painetta siitä, että löydänkö paikkani maailmasta, mutta ehkä mitään paikkaa ei meistä kellään olekaan. Olemme itsekin jatkuvassa muutoksessa ja se paikka taitaakin löytyä sisältämme.

Yritän pitää tämän saman positiivisen draivin ensi viikollakin. Elän, teen ja koen. Ja sitten sama uudestaan, joka päivä. En olisi ikinä uskonut vuosi sitten, että elämäni on nyt tällaisessa kuosissa, joten luotan siihen, että saan jatkossakin nauttia yllätyksistä.

Iloista uutta viikkoa kaikille!

- Nora