tiistai 27. kesäkuuta 2017

"Narsismi on rakkausvamma"

Teologi ja terapeutti Tommy Hellsten puhuu hyvin narsismista täällä: https://www.youtube.com/watch?v=8R-xzN-2zKc. Narsismi on hänen mukaansa vakava ja vaikea ilmiö, jota on erityisen hankala ymmärtää, jos sitä ei itse ole kokenut. Yleensä myös he, jotka ovat narsistin uhreiksi joutuneet, eivät täysin käsitä sitä itsekään. Narsisti on usein älykäs ja valovoimainen persoona, jonka loputtomat lupaukset kietovat vahvaan otteeseen. On hämmentävää, kun paljastuu, mitä kaiken takana piilee.

Hellstenin mukaan lähtökohta on, että narsismi on tervettä. Terveeseen narsismiin kuuluu riittävä rakkaus itseään kohtaan ja valta sekä tila tehdä asioita. "Terve narsisti" ei piilottele kykyjään, vaan uskaltaa ottaa tilaa ja toteuttaa itseään. Mutta hän ei tee sitä toisten kustannuksella, vaan toisia kunnioittaen. Narsismiin sairastuneet eivät kykene aitoon vastavuoroisuuteen, vaan kuvittelevat olevansa kaiken ja kaikkien yläpuolella. Heille muut ihmiset ovat yhdentekeviä, jos narsistit eivät hyödy heistä jotenkin. Narsistit elävät harhassa.

Hellsten kertoo, että meissä kaikissa on rakkausvajetta, jota lähdemme korjaamaan. Korjaamistavat vain ovat erilaisia. Sairaassa narsismissa ihmiselle ei ole syntynyt minuutta, jonka avulla hän pystyisi elämään sen tosiasian kanssa, että hän on keskeneräinen. Hänellä ei ole kykyä tunnistaa, myöntää tai käsitellä keskeneräisyyttään, joten hän ikään kuin siirtää pahanolonsa muihin. Hän tekee sen halventamalla, syyttämällä ja alistamalla. Hän vahvistuu toisten kustannuksella heitä hyväksikäyttäen. 

Narsisti on epätoivoinen. Se kuitenkin unohtuu helposti itsevarman ja valovoimaisen narsistin kohdatessa. Hän osaa olla viehättävä ja hänellä on kyky kutsua ihmisiä "hoviinsa", sillä hän lupailee kaikenlaista. Ne, joilla on rakkausvaje voivat ajautua narsistin piiriin ja tämä on erityisen vahingollista. He kuulevat kutsun ja hakeutuvat "hoviin". He luulevat olevansa narsistille tärkeitä, mutta todellisuudessa narsisti vain käyttää heitä vahvistaakseen itseään. Heillä on sama vamma kuin narsistilla, mutta he hoitavat sitä eri tavoin. Narsisti käyttämällä muita hyväkseen ja muut tuntemalla valheellista hyväksyntää ja rakkautta narsistilta, mikä aluksi täyttää heidän rakkausvajeensa. Jossain kohtaa he havahtuvat tähän ja keräävät rohkeutta ja voimaa lähteä hovista.

Mitä hovista lähtemisestä seuraa? Hellstenin mukaan se synnyttää narsistissa narsistisen loukkauksen, joka voi johtaa narsistiseen raivoon. Narsisti joutuu uhkaavaan tilanteeseen, jossa juuri se mitä hän pelkää, on käymässä toteen. Hän joutuu kohtaamaan sen, että hänessä on vikaa, koska joku haluaa lähteä ja jättää hänet. Vaarana on, että narsisti pyhittää koko loppuelämänsä lähtijän tuhoamiseen. Kaikki tämä osoittaa, kuinka hädissään ja epävarma narsisti on. Hänellä ei ole kykyä katsoa peiliin ja ottaa vastaan kritiikkiä. Hän on tottunut olemaan täydellinen ja muiden ihannoima.

Hellstenin mukaan "äidin tehtävä on vakuuttaa lapsi, että hän on äärimmäisen rakastettu ja isän tehtävä on vakuuttaa, että sama koskee muitakin". Näin lapselle opetetaan kyky vastavuoroisuuteen. Jos lapsi jää vaille rakkautta, hän jää suureen rakkausvajeeseen. Jos taas lasta ylistetään ja suojellaan pettymyksiltä, hänestä tulee helpommin narsisti. Hellsten kertoo, kuinka hänen opettajana toimiva ystävänsä oli kohdannut tilanteen, jossa vanhemmat pyysivät lastaan kutsuttavan koulussa prinsessaksi, koska niin häntä kutsuttiin kotonakin. Oma äitini on joskus sanonut, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä, minkä nyt ymmärrän. Kun aina ei voi saada kaikkea, oppii käsittelemään myös negatiivisuutta.

Yleensä narsistin käyttäytymiseen ei uskalleta puuttua. Ihmiset Hellstenin mukaan aistivat narsistisen raivon, mikä narsistissa heräisi. Mutta sitä ei saisi pelätä, vaan tilanteeseen pitäisi puuttua rakentavasti. Ei narsistia syyttäen ja haukkuen, vaan keskustellen ja yhdessä tilannetta miettien. Johtaa se sitten mihin tahansa, ainakin narsisti huomaa, ettei hänellä ole ylintä valtaa. Usein narsistin hoviin kuuluneet väsyvät jossain vaiheessa ja havahtuvat siihen, että haluavat alkaa elää omaa elämäänsä. Vaatii rohkeutta lähteä hovista. Etenkin, jos se on pitkään tuntunut paikalta, jossa oma rakkausvaje täyttyy. Mutta tosiasiassa mitään aitoa rakkautta tai välittämistä ei narsisti ole hovissaan olevia kohtaan kokenut. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen on karua, mutta elämän jatkumisen kannalta pakollista.

Rakkaus on tunteista suurin ja siten myös tarvittaessa tuhoavin. Emme pysty elämään ilman rakkautta, minkä vuoksi haemme sitä sieltä, mistä uskomme sitä saavamme. Suosittelen katsomaan Hellstenin koko haastattelun, sillä siellä on monia mielenkiintoisia ja avaavia pointteja. Rakkausvaje on meissä jokaisessa, mutta sitä voi täyttää muillakin kuin narsistisilla tavoilla.


- Nora

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Sateinen juhannus

Vähintään viikko ennen juhannusta ihmiset alkavat harmitella sitä, kuinka juhannuksena varmasti sataa taas. Onhan se vähän uskomatonta, että joka juhannus sää on ainakin osittain huono. Etenkin festareilla sade saattaa latistaa tunnelmaa, kun taas mielestäni mökillä on mukavaa viettää sadepäiviä rentoutumalla sisällä vaikka mustikkapiirakkaa leipoen. Omat juhannukseni ovat viime vuosina keskittyneet tiivisti kaupunkeihin, joten ehkä sillä on tekemistä sen kanssa, etteivät minua juhannussäät juurikaan hetkauta.

Tämän juhannuksen vietän Turussa kissavahtina. Lisäksi nukun pitkään ja teen asioita, joita haluan. Eilen illalla kävin istuskelemassa Aurajoen rannalla ja hengittelin raikasta kesäilmaa. Oli ihanaa antaa ajatusten tuulettua ja stressin haihtua ilmaan. Unelmoin siitä, että jossain vaiheessa pääsisin jonnekin mökille kunnon metsikköön ja meren äärelle. Se olisi huikeaa ja ihanaa vaihtelua kaupunkielämään.


Tätä lauantaipäivää olen viettänyt käymällä aamulla hoitamassa ystävieni kissaa ja ostamassa kaupasta Atrian grillimakkaraa, josta valmistin oman juhannusaterian. Olen kuunnellut sateen ropinaa vasten ikkunaa, sytyttänyt kynttilöitä ja kuunnellut erilaisia radio-ohjelmia. Pian laitan musiikkia soimaan ja kirjoitan runoja. En ole pitkään aikaan skriivaillut runoja rauhassa luovuuden sykkiessä suonissa. Olen ikävöinyt sitä tunnetilaa.



Huomenna on vielä rentoilupäivä. Aamulla taas käyn rapsuttelemassa hoitokissaa ja sitten suuntaan isäni ja äitipuoleni luokse Naantaliin jäätelölle. Samalla tuon heidän luotaan kasan sanomalehtiä ja vien niitä ystäväni luokse, joka on muuttamassa. Sanomalehdistä saa hyviä pehmusteita astioille. Maanantaina suuntaan Pasilaan, jossa on jännittävä tapaaminen edessä. Aion valmistautua siihen hyvin ja ehkä myöhemmin palaan blogissani siihen. Nyt kuuntelen Yle puheen Ali Shown loppuun, jossa Janni Hussi kertoo unelmiin uskomisesta. Illalla taas rapsuttelen ihanaa karvapalloa, Babouta.


Ihanaa juhannusta kaikille!

- Nora

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Elämä on mitä se on - vai onko?

Olen usein kirjoittanut siitä, kuinka välillä elämä etenee tasaisesti ja toisinaan muutoksia tapahtuu rytinällä. Välillä tekeminen on tiedostetumpaa ja välillä kulkee enemmän myötätuulessa. Elämä menee erilaisissa sykleissä. Valintoja on tehtävä jatkuvasti. Niistä elämä koostuu ja niiden kautta muodostamme oman polkumme.

Lähipiirissäni on viime aikoina tapahtunut paljon muutoksia. Hyviä ja huonoja. Olen muutoksenhaluinen sillä tavoin, että haluan elää mahdollisimman inspiroivaa elämää. Olen viime aikoina pohtinut paljon elämääni ja miettinyt, mihin kaikkeen olen tyytyväinen ja minkä toivoisin olevan eri tavalla. Olen miettinyt erilaisia polkuja ja ymmärtänyt, että jotain muutosta tahdon, sillä ei tilanteeseen tyytyväinen ihminen jatkuvasti etsi uusia vaihtoehtoja. Teen sitä liikaa jatkaakseni näin.

Olen pohtinut koulutustani ja sitä, kuinka todennäköisesti se johtaa unelmiini. Kuluneen kevään olen ollut hieman hukassa sen suhteen, mitkä ovat haaveitani. Asioita, joita todella haluan. Yleensä se on aika selkeää minulle, enkä ole ajautunut sen suhteen kriisiin kovin montaa kertaa. Aina kriisit eivät kuitenkaan ole pahitteeksi, vaan saavat meidät syventymään perinpohjaisemmin sisimpäämme. Nyt tiedän, mitä haluan tehdä työkseni: haluan radiotoimittajaksi ja/tai personal traineriksi. Nykyään ei ole tavatonta tehdä useampaa asiaa samaan aikaan.


Virginia Satir on sanonut, että "elämä ei ole sitä mitä sen pitäisi olla. Se on mitä se on. Se miten käsittelet sitä on se, millä on merkitystä."Minusta se on äärettömän hieno ajatus. Meille tapahtuu paljon asioita, joita emme itse ole valinneet tai halunneet osaksemme. Toisaalta taas elämä yllättää usein myös positiivisesti. Silloin on tärkeää osata nauttia niistä hetkistä täysillä! En ole varma, olenko tehnyt niin. Olen tuntenut eläväni "sitten kun" -aikaa. Elän paljon tulevaisuudessa ja se tuottaa turhaa stressiä. Jokaista päivää ja hetkeä ei voi suunnitella etukäteen, eikä tarvitsekaan.

Kävin tänään Turun yliopiston tarjoamassa henkilökohtaisessa uraohjauksessa, jossa keskustelin uraohjaajan kanssa siitä, mitä pelkään, haluan ja tavoittelen tulevaisuudessa työelämältä. Olin hänelle täysin rehellinen kertoessani fiiliksistäni. Pohdimme vahvuuksiani ja sitä, mitä kaikkea olen jo tehnyt unelmieni eteen. Minun pitää osata arvostaa niitä enemmän. Tilanne ei ole millään tavoin toivoton, kuten olen välillä saanut itseni luulemaan. Nyt tilanne on se, että minulla on kaksi mahdollista polkua tulevaisuudelleni. Pala palalta asiat selviävät.

Sen lisäksi, että elämä on mitä se on, voimme mielestäni vaikuttaa siihenkin, mitä se on. Emme ainoastaan siihen, kuinka suhtaudumme asioihin. Uskon, että voimme omalla aktiivisuudellamme saada asioita aikaan. Se, kuinka saamme itsemme liikkeelle on toinen kysymys. Tarvitaan motivaatiota ja tahdonlujuutta. Uskoa ja mielellään ihmisiä, jotka kannustavat. Pystyt ihan mihin tahansa.

Aurinkoa viikkoon!

- Nora