Hyvä, paha välivuosi

Nyt on se aika vuodesta, kun osa kevään hakijoista on lukion, ammattikoulun tai muun oppilaitoksen tai elämäntilanteen jälkeen aloittamassa uudet opinnot syksyllä. Joillakin on kuitenkin edessään välivuosi. Joko omasta tahdosta tai sitten opiskelupaikka ei tällä kertaa osunut kohdalle.

Välivuosi herättää usein mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itse pidin sellaisen lukion jälkeen, koska tunsin sen parhaaksi vaihtoehdoksi. Yo-kirjoitukset olivat iso operaatio, vaikka lukuloma menikin paikoin enemmän lomailun puolelle. Mutta etenkin psykologian kirjoituksiin panostin ja onneksi se myös palkittiin. Kirjoitusten jälkeen en kuitenkaan jaksanut hetkeen lukea edes Aku Ankkaa, joten en edes harkinnut ryhtyväni heti niiden jälkeen kohtaamaan pääsykokeisiin luku-urakkaa, jota pienoiseksi helvetiksi usein myös kutsutaan. Mutta sitäkin suurempana syynä oli se, etten ollut vielä silloin varma, mitä halusin lähteä opiskelemaan.

En koe, että päätöstäni välivuodesta arvosteltiin. Joillakin on se käsitys, että välivuosi on pelkkää lorvehtimista ja loikoilua, mutta se ei ole välivuoden idea. Ainakin itselleni se oli ennemminkin vuosi, jonka aikana sain rauhassa kokeilla eri juttuja ja miettiä suuntaa tulevaisuudelleni. Muutin silloin Vaasasta Naantaliin ja opiskelin Turun avoimessa yliopistossa luovan kirjoittamisen perusopinnot. Samalla kouluttauduin Trainer4You:llä hyvinvointi- ja kuntosalivalmentajaksi. En kokenut missään vaiheessa painetta siitä, että aikaa kuluisi hukkaan. Käytin välivuoden itselleni tärkeisiin asioihin, joista opin paljon.

Välivuoden jälkeen päädyin hakemaan yliopistoon ja pääsin. Välivuoden lopussa alkoi olla jo vähän levoton fiilis ja sellainen tarve päästä taas opiskelemaan. Sitä tarvetta minulla ei ollut heti yo-kirjoitusten jälkeen, vaan ennemminkin olo oli täysin päinvastainen. Välivuosi ruokki taas opiskeluintoani. Samalla sain tutustua paremmin itseeni ja mielenkiinnonkohteisiini. Muistan kuitenkin, että vähän jännitti aloittaa opinnot yliopistossa välivuoden jälkeen, koska pelkäsin, etten enää osaisi opiskella. Mutta se pelko osoittautui järjettömäksi.

On tärkeää, että välivuosi on mahdollisuus, jos itse niin haluaa. Siinä ei ole mitään huonoa eikä aikaa tuhlaavaa, jos sen hyödyntää hyvin. Vähän lepäilee ja latailee akkuja. Ottaa selvää itseään kiinnostavista jutuista, koska silloin siihen on erityisen hyvä mahdollisuus. Ja tietenkin, jos jo tietää hakevansa johonkin vaikeasti päästävään opinahjoon, niin pääsykokeisiin pänttäämisen voi aloittaa jo hyvissä ajoin. Jotkut saattavat myös käyttää välivuoden työntekoon ja rahan keruuseen opiskeluaikaa varten. Välivuosi riippuu niin paljon siitä, mikä on sen pitävän elämäntilanne ja suunnitelma tulevaisuuden suhteen.

Mielestäni välivuodelle yritetään turhaan ripustaa mustaa viittaa, sillä sen olemassaolon tarkoitus on hyvä. Joillakin välivuosia saattaa myös kertyä useampi kuin yksi. Ja voihan välivuoden pitää myös esimerkiksi yliopistosta kandiksi valmistumisen jälkeen jne. Sen voi oikeastaan pitää missä kohtaa elämää tahansa. Pääasia, että itse kokee tilanteensa hyväksi ja jos ei, niin sitten pyrkii muuttamaan sitä. Uskon, että kaikelle on aina aikansa ja paikkansa. Itse tiedät parhaiten, mikä on mielekkäintä oman elämäsi kannalta. Rohkeasti siihen suuntaan!

- Nora

Palasia minusta

Elän tällä hetkellä suurten muutosten keskellä. Se on saanut minut miettimään monenlaisia asioita, ehkä vähän liikaakin. Odotan tulevaa innolla, mutta tiedostan, että edessäni on haasteita. Kuten kaikilla, minullakin on omat ongelmani. Ongelmia on siinä, miten välillä ajattelen, toimin ja tunnen. Annan paljon ajatuksille ja tunteille valtaa, mutta enimmäkseen ne pysyvät sisälläni. Vain läheisimmät ihmiset usein tietävät, minkälaisia ajatuksia pyörittelen päässäni.

Tuntuu oudolta ymmärtää jo muutosten hetkellä, kuinka käänteentekevää elämänvaihetta mahdollisesti elän. Useinhan huomaa vasta jälkeenpäin, minkälaista haipakkaa elämä onkaan ollut ja mitä on käynyt läpi päädyttyään uuteen lukuun elämässään. Ehkä siksi olen niin tietoinen kaikesta, koska minulla on ollut aikaa ajatella. Yksi mietinnän aihe on ollut se, minkälainen ihminen oikein olen.

Luin juuri Anja Snellmanin teoksen Antautuminen. Se avasi silmiäni todella paljon. Olen miettinyt pidempään olevani erityisherkkä. Tämä herkkyys suuntautuu enimmäkseen ihmissuhteisiini. Koen olevani todella ristiriitainen. Olen empaattinen ja välittävä, aina valmis auttamaan. Teen läheisimpien ystävieni ja perheeni eteen mitä tahansa. Olen kuitenkin ruvennut miettimään viime aikoina, venynkö jopa epänormaalin paljon. Tunnen usein, etten kuitenkaan riitä. Kuitenkin herätän ärsyyntymistä ja koen jääväni vaille samanlaista kannustusta kuin mitä itse annan. Aivan kuin tekemisilläni ei olisi väliä. Auttamisenhaluni tulee sydämestä ja tarjoan apuani, koska haluan. En koe, että sitä olisi koskaan vaadittu minulta. Mietin vaan, olenko tehnyt itsestäni itsestäänselvyyden?

Kuten muillakin, minullakin on oikeus vastavuoroisiin ihmissuhteisiin. En voi hyvin, jos en tule kuulluksi ja nähdyksi. Myös minulla on tarve kertoa kuulumisiani ja halu kuulla joskus "mitä sulle kuuluu?" ennen kuin itse kysyn sitä toiselta ihmiseltä. Tykkään kuunnella muita, mutta haluan myös jakaa palasia itsestäni ja elämästäni.  On käynyt useammin kuin kerran, että juteltuani uuden ihmisen kanssa, tuntuu kuin tietäisin hänestä kaiken, mutta hän ei minusta mitään.

Tasapainoilen jatkuvasti sen kanssa, kuinka empaattinen kannattaa lopulta olla. Mietin myös sitä, etten ryhdy liian vaativaksi. On väärä lähtökohta tehdä asioita sen vuoksi, että odottaa vastapalveluksia. Aidot ihmissuhteet eivät edes perustu sellaiseen, vaan vapaaehtoisuuteen. On haluttava antaa ja saada. Ja tarkoitan lähinnä henkistä antamista ja saamista. Silloin ihmissuhde on hyvää elämänlaatua tukeva.

Välillä olen surullinen herkkyydestäni. Se saa minut pohtimaan ja analysoimaan pieniäkin asioita, mikä toisinaan ajaa minut sisäiseen kaaokseen. Olen tullut loukatuksi pirun monta kertaa ja jatkossa haluaisin vain välttyä niiltä. En jaksa enää sitä, että ylitseni kuljetaan. Olen miettinyt, onko herkkyyteni ja tietynlainen varovaisuuteni ja ylireagointini ihmissuhteissa esimerkiksi yläasteaikaisen koulukiusaamisen aikaansaannoksia. Vaikka se runteli psyykettäni monin tavoin, en voi sanoa, että herkkyyteni ihmissuhteissa ainakaan pelkästään siitä johtuisi. Olen aina ollut tällainen. Ja tulen aina olemaan. Voin kuitenkin oppia elämään tunteideni kanssa tasapainoisemmin.

En sano, että olen malli-ihminen. Tiedostan eräänlaisen monimutkaisuuden itsessäni. Olen herkkä, mutta tietyissä asioissa todella kovapäinen, mikä saattaa turhauttaa. Kuitenkin haluan ihmisille hyvää ja haluan saada heidät tuntemaan olonsa hyväksytyiksi ja arvokkaiksi. Yritän kohdata ihmiset niin, että olisimme mahdollisimman samalla aaltopituudella. Ja vaikka luultavasti tulen aina analysoimaan asioita syväluotaisesti ja tuntemaan kaiken voimakkaasti, pidän enimmät tunteet ja ajatukset itselläni. Hyväksyn, että olen muutoksenhaluinen, joskus järjetön. Teen virheitä ja yritän oppia niistä parhaani mukaan. Sitäkin toivon, että minulle myös annetaan mahdollisuus virheisiin. Se kuuluu jokaiselle. Virheet ovat osa elämää, niistä oppiminen myös.

Koen olevani vielä herkkyyden osalta keskeneräinen sen hyväksymisessä. Liian usein edelleen koen olevani jotenkin vääränlainen. Liian analysoiva, tunteellinen, syvällinen, impulsiivinen, hölmö. Olen niitä kaikkia, mutta liikaako tai väärin?

Vaikka elämässäni on tapahtumassa Stadiin muuton myötä nopeita muutoksia, on herkkyyden hyväksyminen tällaisena hidas prosessi. Välillä itken sen vuoksi. Joskus haluaisin vain olla turta, tyhjä. Mutta tiedän, että tässä kaikessa on myös vastapuoli. Koen elämän jokaisessa solussani ja näen myös sen kauneimmat vivahteet. On myös ihmisiä, joiden läsnäollessa koen, että olen hyvä tällaisena. Riittävä näin.

- Nora

Täällä olen ollut kotona

Onnellisena päivän keskusteluista, väsyneenä liiallisista ajatuksista, hikisenä treeneistä ja surullisena riidoista. Kaikkien niiden jälkeen olen tullut tänne, omaan pieneen yksiööni. Viimeiset kaksi vuotta tämä on ollut turvapaikkani. Asuinalueena ei maailman viihtyisin tai turvallisin, mutta koskaan en ole pelännyt tulla kotiin. On ollut hetkiä, kun olen saapunut nopein askelin ja niitä, kun jalkani ovat raskaina nousseet ylös viimeiseen kerrokseen. Täällä olen saanut levätä ja ladata akkuja.

Koti on minulle tärkein paikka. Siellä minun ei tarvitse sensuroida itseäni, eikä nähdä itseäni muiden katseilla. Saan olla tai olla olematta. Olen tuijottanut kattoon ja hakannut päätäni seinään. On ollut hetkiä, kun en olisi millään halunnut astua oven ulkopuolelle. Sen vastapainoksi olen kokenut tämän kodin pöydän ääressä monia inspiraation tunteita ja nauranut onnellisena katsoessani ikkunasta ulos. Ne kaikki luovat yöt, niitä muistelen erityisellä lämmöllä.

Turussa ovat juureni ja pala sydämestäni on aina täällä. Palasinhan tänne vietettyäni 13 vuotta Vaasassa. Olen aina haaveillut Helsingissä asumisesta, mutta en uskonut sen käyvän toteen näin pian. Elokuussa muutan sinne yhdessä siskoni Suvin kanssa. Meillä on siellä ihana uusi koti <3 Aloitan Keudassa media-alan perustutkinnon, josta tulee minulle päätoimista opiskelua. Tavoitteena on tehdä samalla maisterintutkintoa Turun yliopistolle. Odotan kovasti tulevaa ja sitä työmäärääkin.

En osaa vielä kuvitella, miltä tuntuu sulkea tämän kodin ovi viimeistä kertaa. En pysty ymmärtämään, etten avaa sitä enää koskaan sen jälkeen. Muistan kuin eilisen, kun kävin katsomassa tätä asuntoa ja olin heti tyytyväinen näkemääni. Tunsin tulleeni kotiin. Onhan tämä pieni, mutta täällä on ollut kaikki tarvittava. Samoin yliopisto, ystävät ja keskusta ovat olleet lähellä. Nyt kaikki muuttuu.

Muutos vie asioita mennessään, mutta tuo paljon uutta mukanaan. Nyt on vain keskitettävä ajatukset uusiin, hienoihin juttuihin ja oltava onnellinen siitä, että taas elämä liikahtaa hyvin konkreettisesti eteenpäin. Toivon, että olen tehnyt oikeita valintoja. Ajatus lähdöstä syntyi hyvin nopeasti, mutta päivä päivältä kaikki vaikuttaa kirkkaammalta. Sydämessäni päätös tuntuu hyvältä. Helvetin hyvältä.

"Always trust your heart, because even though it´s on your left, it´s always right."

- Nora