Uudet opintoni alkoivat viime viikolla ja niistä on hyvä tunne. Opintokuvioni ovat nyt siis sellaiset, että opiskelen Helsingin Keudassa aikuispuolella media-alan perustutkinnon kahdessa vuodessa. Valmistun sieltä mediapalvelujen toteuttajaksi. Samalla aloitan neljännen vuoteni yliopistossa ja ryhdyn Gradun tekemisen kimppuun. Sain järkättyä asiat niin, että osan Graduseminaarista pystyn suorittamaan etänä. Keudassa minulla on lähipäiviä keskimäärin kolme viikossa. Erikoistun videoiden tekemiseen, vaikka toki tietoa ja perehtymistä tulee vähän joka osa-alueeseen. Yliopisto-opinnoistani olen myös innoissani, sillä Graduni aihe on jo kutakuinkin selvillä ja haluan todella valmistua sieltä, mielellään kahdessa vuodessa myös. Mutta tarvittaessa olen valmis venyttämään yliopisto-opintojani vuodella.
Mitä muita ajatuksia päässä on pyörinyt? Aikalailla kaikenlaista. Olen välillä hyvin malttamaton elämän suhteen ja niin huomaan olevani nytkin. En välillä muista antaa tarpeeksi aikaa itselleni sopeutua tähän kaikkeen uuteen. Helsinki on minulle aivan vieras kaupunki. Tämä on järjettömän iso paikka, ainakin siltä se tuntuu. Joudun käytännössä luomaan tänne uuden elämän. Ei sitä tehdä viikossa, eikä kahdessa. Uskon siis, että on luonnollista välillä tuntea yksinäisyyttä ja pelkoakin siitä, miten asiat järjestyvät. Mutta ei vain pidä jäädä pyörimään niihin tunteisiin. Lohduttaudun usein ajatuksella siitä, kuinka hemmetin ujo olin aloittaessani yliopiston ja silti sain upeita ystäviä ja olen saanut tehdä siellä vaikka mitä. Nyt sentään olen paljon rohkeampi ja itsevarmempi. Siltikään alkua täällä en luonnehtisi helpoksi.
Uskon, että ajan mittaan ymmärrän, kuinka tärkeä kokemus tämä on. Olen huomannut, kuinka paljon esimerkiksi arvostan turvallisuudentunnetta elämässä. En tiedä, voiko elämää koskaan luonnehtia turvalliseksi, koska lopulta kaikki on niin sattumanvaraista. Mutta ehkä arvostan jotenkin enemmän yhteenkuuluvuudentunnetta muiden kanssa. Vaikka viihdyn paljon yksin, kaipaan enemmän ihmisten seuraa kuin aikaisemmin. Uskon myös tämän kokemuksen jälkeen ymmärtäväni paremmin ihmisiä, jotka muuttavat uusiin ja itselleen vieraisiin paikkoihin. Kun yliopisto aikoinaan alkoi, en tosiaan ymmärtänyt ehkä kovin hyvin heitä, jotka olivat muuttaneet kaukaa ja joilla oli jopa vaikeuksia sopeutua Turkuun. Nyt ymmärrän, miltä sellainen tuntuu.
Uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Tai ainakin useimmilla asioilla. Voihan joskus kohtalo erehtyä kuin lääkäri vakavassa sydänleikkauksessa, mutta sekin kai kuuluu elämään. Tiedostin, että sopeutuminen Helsinkiin voi viedä aikaa, mutta en ehkä ihan ymmärtänyt, kuinka paljon. Asiaa ei myöskään helpottanut Turussa tapahtunut julma puukotus, sillä se sai jo valmiin hieman alakuloisen mielialani hetkellisesti romahtamaan. Tunsin outoa syyllisyyttä siitä, että en ollut tuolloin Turussa. Vietin viimeiset viikkoni siellä lähes aamusta iltaan keskusta-alueella. Tuli sellainen olo, että miten ansaitsin olla jo muualla. Uskon, että nämä ajatukset tulivat siitä, että jos olisin ollut paikalla, voisin "oikeutetummin" tuntea tapahtuneesta pahaa oloa. Mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että se oli tapahtuma, joka järkytti koko Suomea ja oli täysin luonnollista olla siitä shokissa.
Tuntuu, että voisin jatkaa kirjoittamista loputtomiin viime viikkojen tapahtumista ja fiiliksistä. Vaikka alku täällä on ollut kankea, on ollut myös paljon hyviä hetkiä. Luotan edelleen siihen, että olen tehnyt oikean valinnan elämäni suhteen. Kotiudun tänne hiljalleen ja asiat lähtevät sujumaan kuin ennen. Treenaamisesta olen saanut paljon hyvää energiaa, joten siitä aion pitää kiinni. Samoin kuivatuista taateleista. Oikeasti, nam. Ja en ole tainnut vielä täällä kertoa, mutta sain ajokortin 10.8 ekan inssin jälkeen. Olen siitä edelleen valtavan innoissani ja näinkin viime yönä unta, jossa ajoin autoa. Se oli äitini auto, joten vink vink äiti. Eivätkös unet ole aina jollain tavalla kytköksissä todellisuuteen?
Ja se on vielä sanottava, että olen löytänyt uudestaan lukemisen pariin. Tarkoitan nyt muitakin kirjoja, kuin opiskelumateriaaleja. Se on ollut ihanaa. Kirjat todella voivat viedä meidät ihan minne vain ja joskus ei toivo mitään muuta niin paljon. Lukeminen <3
- Nora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti