lauantai 18. kesäkuuta 2016

Aika aloittaa täällä kirjoittaminen

Niin se vain on: ajan myötä ihminen muuttuu ja toisinaan tulee hetkiä, jolloin haluaa tehdä jotain konkreettista näyttääkseen itselleen, että muutoksia todella on tapahtunut. Olen kirjoittanut reilut kaksi vuotta No Dream No Life -blogiani ja tullut siihen tulokseen, että haluan jatkaa kirjoittamista uuden blogin parissa. Tämäkin tulee olemaan lifestyle-blogi, aika samantapainen kuin edellinenkin. Tänne laitan ehkä vähemmän taiteellista matskua ja keskityn enemmän hyvinvointi- ja liikunta-aiheisiin. Ne ovat viime aikoina vieneet minua enemmän mukanaan jo senkin takia, että olen alkanut kertailemaan personal trainer -koulutuksen aikaisia juttuja.

Aloittaessani edellistä blogiani kirjoitin, että ei ole olemassa esteitä - on vain lukuisia tilaisuuksia päivittää mahdollisuuksiaan. Ja sitä mieltä olen edelleen. Yhäkin uskon, että unelmat ovat aina toteutettavissa kovan duunin ja sitkeän uskomisen avulla. Aivan kuten ihminen itse, myös unelmat saattavat muuttua tai muuttaa muotoaan ajan kuluessa. Tärkeintä on tuntea juuri sen hetkinen elämä tyydyttäväksi ja merkitykselliseksi. Yksi tärkein asia on olla jumittumatta tilanteisiin, joissa ei pysty olemaan onnellinen.

Vielä tämän ensimmäisen postauksen loppuun kirjoitan pienen esittelyn itsestäni, jotta ne, joita en ole tavannut, tietävät minkälainen tyyppi tätä kirjoittelee. Olen siis 22-vuotias turkulainen opiskelija, jolla on nyt kaksi vuotta yliopistoa takana. Aloitin opiskelemaan pääaineena kotimaista kirjallisuutta, mutta keväällä se vaihtui mediatutkimukseksi. Siitä häämöttää kandi ensi lukuvuonna. Vuonna 2013 olen valmistunut hyvinvointi-ja kuntosalivalmentajaksi Trainer4You:llä. Nyt kesän aikana suoritan personal trainer -opintoni loppuun, teoriakoe puuttuu vielä. Tulevaisuudessa toivon saavani työskennellä niiden asioiden parissa, jotka koen intohimoikseni: kirjoittamisen ja urheilemisen. Tällä hetkellä potentiaalisia vaihtoehtoja ovat pt:n hommat, toimittajan työt (esim. jossakin urheilulehdessä) ja jonakin kauniina päivänä aion raapustaa runokokoelmani valmiiksi. Näitä suunnitelmia mielessäni pyöritellessä en voi kuin hymyillä.

Ja unelmat, ne on tehty toteutettaviksi.



Ja tämän uuden blogin nimestä vielä sen verran: elämän tason ja oman fiiliksen voi pitää korkealla itseään kuuntelemalla ja tekemällä mielekkäitä ratkaisuja aina kun mahdollista. Ja niin, kyllähän ne puntit aika usein ovat viime aikoina salilla nousseet.

- Nora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti