Hyvä, paha välivuosi

Nyt on se aika vuodesta, kun osa kevään hakijoista on lukion, ammattikoulun tai muun oppilaitoksen tai elämäntilanteen jälkeen aloittamassa uudet opinnot syksyllä. Joillakin on kuitenkin edessään välivuosi. Joko omasta tahdosta tai sitten opiskelupaikka ei tällä kertaa osunut kohdalle.

Välivuosi herättää usein mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itse pidin sellaisen lukion jälkeen, koska tunsin sen parhaaksi vaihtoehdoksi. Yo-kirjoitukset olivat iso operaatio, vaikka lukuloma menikin paikoin enemmän lomailun puolelle. Mutta etenkin psykologian kirjoituksiin panostin ja onneksi se myös palkittiin. Kirjoitusten jälkeen en kuitenkaan jaksanut hetkeen lukea edes Aku Ankkaa, joten en edes harkinnut ryhtyväni heti niiden jälkeen kohtaamaan pääsykokeisiin luku-urakkaa, jota pienoiseksi helvetiksi usein myös kutsutaan. Mutta sitäkin suurempana syynä oli se, etten ollut vielä silloin varma, mitä halusin lähteä opiskelemaan.

En koe, että päätöstäni välivuodesta arvosteltiin. Joillakin on se käsitys, että välivuosi on pelkkää lorvehtimista ja loikoilua, mutta se ei ole välivuoden idea. Ainakin itselleni se oli ennemminkin vuosi, jonka aikana sain rauhassa kokeilla eri juttuja ja miettiä suuntaa tulevaisuudelleni. Muutin silloin Vaasasta Naantaliin ja opiskelin Turun avoimessa yliopistossa luovan kirjoittamisen perusopinnot. Samalla kouluttauduin Trainer4You:llä hyvinvointi- ja kuntosalivalmentajaksi. En kokenut missään vaiheessa painetta siitä, että aikaa kuluisi hukkaan. Käytin välivuoden itselleni tärkeisiin asioihin, joista opin paljon.

Välivuoden jälkeen päädyin hakemaan yliopistoon ja pääsin. Välivuoden lopussa alkoi olla jo vähän levoton fiilis ja sellainen tarve päästä taas opiskelemaan. Sitä tarvetta minulla ei ollut heti yo-kirjoitusten jälkeen, vaan ennemminkin olo oli täysin päinvastainen. Välivuosi ruokki taas opiskeluintoani. Samalla sain tutustua paremmin itseeni ja mielenkiinnonkohteisiini. Muistan kuitenkin, että vähän jännitti aloittaa opinnot yliopistossa välivuoden jälkeen, koska pelkäsin, etten enää osaisi opiskella. Mutta se pelko osoittautui järjettömäksi.

On tärkeää, että välivuosi on mahdollisuus, jos itse niin haluaa. Siinä ei ole mitään huonoa eikä aikaa tuhlaavaa, jos sen hyödyntää hyvin. Vähän lepäilee ja latailee akkuja. Ottaa selvää itseään kiinnostavista jutuista, koska silloin siihen on erityisen hyvä mahdollisuus. Ja tietenkin, jos jo tietää hakevansa johonkin vaikeasti päästävään opinahjoon, niin pääsykokeisiin pänttäämisen voi aloittaa jo hyvissä ajoin. Jotkut saattavat myös käyttää välivuoden työntekoon ja rahan keruuseen opiskeluaikaa varten. Välivuosi riippuu niin paljon siitä, mikä on sen pitävän elämäntilanne ja suunnitelma tulevaisuuden suhteen.

Mielestäni välivuodelle yritetään turhaan ripustaa mustaa viittaa, sillä sen olemassaolon tarkoitus on hyvä. Joillakin välivuosia saattaa myös kertyä useampi kuin yksi. Ja voihan välivuoden pitää myös esimerkiksi yliopistosta kandiksi valmistumisen jälkeen jne. Sen voi oikeastaan pitää missä kohtaa elämää tahansa. Pääasia, että itse kokee tilanteensa hyväksi ja jos ei, niin sitten pyrkii muuttamaan sitä. Uskon, että kaikelle on aina aikansa ja paikkansa. Itse tiedät parhaiten, mikä on mielekkäintä oman elämäsi kannalta. Rohkeasti siihen suuntaan!

- Nora

Palasia minusta

Elän tällä hetkellä suurten muutosten keskellä. Se on saanut minut miettimään monenlaisia asioita, ehkä vähän liikaakin. Odotan tulevaa innolla, mutta tiedostan, että edessäni on haasteita. Kuten kaikilla, minullakin on omat ongelmani. Ongelmia on siinä, miten välillä ajattelen, toimin ja tunnen. Annan paljon ajatuksille ja tunteille valtaa, mutta enimmäkseen ne pysyvät sisälläni. Vain läheisimmät ihmiset usein tietävät, minkälaisia ajatuksia pyörittelen päässäni.

Tuntuu oudolta ymmärtää jo muutosten hetkellä, kuinka käänteentekevää elämänvaihetta mahdollisesti elän. Useinhan huomaa vasta jälkeenpäin, minkälaista haipakkaa elämä onkaan ollut ja mitä on käynyt läpi päädyttyään uuteen lukuun elämässään. Ehkä siksi olen niin tietoinen kaikesta, koska minulla on ollut aikaa ajatella. Yksi mietinnän aihe on ollut se, minkälainen ihminen oikein olen.

Luin juuri Anja Snellmanin teoksen Antautuminen. Se avasi silmiäni todella paljon. Olen miettinyt pidempään olevani erityisherkkä. Tämä herkkyys suuntautuu enimmäkseen ihmissuhteisiini. Koen olevani todella ristiriitainen. Olen empaattinen ja välittävä, aina valmis auttamaan. Teen läheisimpien ystävieni ja perheeni eteen mitä tahansa. Olen kuitenkin ruvennut miettimään viime aikoina, venynkö jopa epänormaalin paljon. Tunnen usein, etten kuitenkaan riitä. Kuitenkin herätän ärsyyntymistä ja koen jääväni vaille samanlaista kannustusta kuin mitä itse annan. Aivan kuin tekemisilläni ei olisi väliä. Auttamisenhaluni tulee sydämestä ja tarjoan apuani, koska haluan. En koe, että sitä olisi koskaan vaadittu minulta. Mietin vaan, olenko tehnyt itsestäni itsestäänselvyyden?

Kuten muillakin, minullakin on oikeus vastavuoroisiin ihmissuhteisiin. En voi hyvin, jos en tule kuulluksi ja nähdyksi. Myös minulla on tarve kertoa kuulumisiani ja halu kuulla joskus "mitä sulle kuuluu?" ennen kuin itse kysyn sitä toiselta ihmiseltä. Tykkään kuunnella muita, mutta haluan myös jakaa palasia itsestäni ja elämästäni.  On käynyt useammin kuin kerran, että juteltuani uuden ihmisen kanssa, tuntuu kuin tietäisin hänestä kaiken, mutta hän ei minusta mitään.

Tasapainoilen jatkuvasti sen kanssa, kuinka empaattinen kannattaa lopulta olla. Mietin myös sitä, etten ryhdy liian vaativaksi. On väärä lähtökohta tehdä asioita sen vuoksi, että odottaa vastapalveluksia. Aidot ihmissuhteet eivät edes perustu sellaiseen, vaan vapaaehtoisuuteen. On haluttava antaa ja saada. Ja tarkoitan lähinnä henkistä antamista ja saamista. Silloin ihmissuhde on hyvää elämänlaatua tukeva.

Välillä olen surullinen herkkyydestäni. Se saa minut pohtimaan ja analysoimaan pieniäkin asioita, mikä toisinaan ajaa minut sisäiseen kaaokseen. Olen tullut loukatuksi pirun monta kertaa ja jatkossa haluaisin vain välttyä niiltä. En jaksa enää sitä, että ylitseni kuljetaan. Olen miettinyt, onko herkkyyteni ja tietynlainen varovaisuuteni ja ylireagointini ihmissuhteissa esimerkiksi yläasteaikaisen koulukiusaamisen aikaansaannoksia. Vaikka se runteli psyykettäni monin tavoin, en voi sanoa, että herkkyyteni ihmissuhteissa ainakaan pelkästään siitä johtuisi. Olen aina ollut tällainen. Ja tulen aina olemaan. Voin kuitenkin oppia elämään tunteideni kanssa tasapainoisemmin.

En sano, että olen malli-ihminen. Tiedostan eräänlaisen monimutkaisuuden itsessäni. Olen herkkä, mutta tietyissä asioissa todella kovapäinen, mikä saattaa turhauttaa. Kuitenkin haluan ihmisille hyvää ja haluan saada heidät tuntemaan olonsa hyväksytyiksi ja arvokkaiksi. Yritän kohdata ihmiset niin, että olisimme mahdollisimman samalla aaltopituudella. Ja vaikka luultavasti tulen aina analysoimaan asioita syväluotaisesti ja tuntemaan kaiken voimakkaasti, pidän enimmät tunteet ja ajatukset itselläni. Hyväksyn, että olen muutoksenhaluinen, joskus järjetön. Teen virheitä ja yritän oppia niistä parhaani mukaan. Sitäkin toivon, että minulle myös annetaan mahdollisuus virheisiin. Se kuuluu jokaiselle. Virheet ovat osa elämää, niistä oppiminen myös.

Koen olevani vielä herkkyyden osalta keskeneräinen sen hyväksymisessä. Liian usein edelleen koen olevani jotenkin vääränlainen. Liian analysoiva, tunteellinen, syvällinen, impulsiivinen, hölmö. Olen niitä kaikkia, mutta liikaako tai väärin?

Vaikka elämässäni on tapahtumassa Stadiin muuton myötä nopeita muutoksia, on herkkyyden hyväksyminen tällaisena hidas prosessi. Välillä itken sen vuoksi. Joskus haluaisin vain olla turta, tyhjä. Mutta tiedän, että tässä kaikessa on myös vastapuoli. Koen elämän jokaisessa solussani ja näen myös sen kauneimmat vivahteet. On myös ihmisiä, joiden läsnäollessa koen, että olen hyvä tällaisena. Riittävä näin.

- Nora

Täällä olen ollut kotona

Onnellisena päivän keskusteluista, väsyneenä liiallisista ajatuksista, hikisenä treeneistä ja surullisena riidoista. Kaikkien niiden jälkeen olen tullut tänne, omaan pieneen yksiööni. Viimeiset kaksi vuotta tämä on ollut turvapaikkani. Asuinalueena ei maailman viihtyisin tai turvallisin, mutta koskaan en ole pelännyt tulla kotiin. On ollut hetkiä, kun olen saapunut nopein askelin ja niitä, kun jalkani ovat raskaina nousseet ylös viimeiseen kerrokseen. Täällä olen saanut levätä ja ladata akkuja.

Koti on minulle tärkein paikka. Siellä minun ei tarvitse sensuroida itseäni, eikä nähdä itseäni muiden katseilla. Saan olla tai olla olematta. Olen tuijottanut kattoon ja hakannut päätäni seinään. On ollut hetkiä, kun en olisi millään halunnut astua oven ulkopuolelle. Sen vastapainoksi olen kokenut tämän kodin pöydän ääressä monia inspiraation tunteita ja nauranut onnellisena katsoessani ikkunasta ulos. Ne kaikki luovat yöt, niitä muistelen erityisellä lämmöllä.

Turussa ovat juureni ja pala sydämestäni on aina täällä. Palasinhan tänne vietettyäni 13 vuotta Vaasassa. Olen aina haaveillut Helsingissä asumisesta, mutta en uskonut sen käyvän toteen näin pian. Elokuussa muutan sinne yhdessä siskoni Suvin kanssa. Meillä on siellä ihana uusi koti <3 Aloitan Keudassa media-alan perustutkinnon, josta tulee minulle päätoimista opiskelua. Tavoitteena on tehdä samalla maisterintutkintoa Turun yliopistolle. Odotan kovasti tulevaa ja sitä työmäärääkin.

En osaa vielä kuvitella, miltä tuntuu sulkea tämän kodin ovi viimeistä kertaa. En pysty ymmärtämään, etten avaa sitä enää koskaan sen jälkeen. Muistan kuin eilisen, kun kävin katsomassa tätä asuntoa ja olin heti tyytyväinen näkemääni. Tunsin tulleeni kotiin. Onhan tämä pieni, mutta täällä on ollut kaikki tarvittava. Samoin yliopisto, ystävät ja keskusta ovat olleet lähellä. Nyt kaikki muuttuu.

Muutos vie asioita mennessään, mutta tuo paljon uutta mukanaan. Nyt on vain keskitettävä ajatukset uusiin, hienoihin juttuihin ja oltava onnellinen siitä, että taas elämä liikahtaa hyvin konkreettisesti eteenpäin. Toivon, että olen tehnyt oikeita valintoja. Ajatus lähdöstä syntyi hyvin nopeasti, mutta päivä päivältä kaikki vaikuttaa kirkkaammalta. Sydämessäni päätös tuntuu hyvältä. Helvetin hyvältä.

"Always trust your heart, because even though it´s on your left, it´s always right."

- Nora

"Narsismi on rakkausvamma"

Teologi ja terapeutti Tommy Hellsten puhuu hyvin narsismista täällä: https://www.youtube.com/watch?v=8R-xzN-2zKc. Narsismi on hänen mukaansa vakava ja vaikea ilmiö, jota on erityisen hankala ymmärtää, jos sitä ei itse ole kokenut. Yleensä myös he, jotka ovat narsistin uhreiksi joutuneet, eivät täysin käsitä sitä itsekään. Narsisti on usein älykäs ja valovoimainen persoona, jonka loputtomat lupaukset kietovat vahvaan otteeseen. On hämmentävää, kun paljastuu, mitä kaiken takana piilee.

Hellstenin mukaan lähtökohta on, että narsismi on tervettä. Terveeseen narsismiin kuuluu riittävä rakkaus itseään kohtaan ja valta sekä tila tehdä asioita. "Terve narsisti" ei piilottele kykyjään, vaan uskaltaa ottaa tilaa ja toteuttaa itseään. Mutta hän ei tee sitä toisten kustannuksella, vaan toisia kunnioittaen. Narsismiin sairastuneet eivät kykene aitoon vastavuoroisuuteen, vaan kuvittelevat olevansa kaiken ja kaikkien yläpuolella. Heille muut ihmiset ovat yhdentekeviä, jos narsistit eivät hyödy heistä jotenkin. Narsistit elävät harhassa.

Hellsten kertoo, että meissä kaikissa on rakkausvajetta, jota lähdemme korjaamaan. Korjaamistavat vain ovat erilaisia. Sairaassa narsismissa ihmiselle ei ole syntynyt minuutta, jonka avulla hän pystyisi elämään sen tosiasian kanssa, että hän on keskeneräinen. Hänellä ei ole kykyä tunnistaa, myöntää tai käsitellä keskeneräisyyttään, joten hän ikään kuin siirtää pahanolonsa muihin. Hän tekee sen halventamalla, syyttämällä ja alistamalla. Hän vahvistuu toisten kustannuksella heitä hyväksikäyttäen. 

Narsisti on epätoivoinen. Se kuitenkin unohtuu helposti itsevarman ja valovoimaisen narsistin kohdatessa. Hän osaa olla viehättävä ja hänellä on kyky kutsua ihmisiä "hoviinsa", sillä hän lupailee kaikenlaista. Ne, joilla on rakkausvaje voivat ajautua narsistin piiriin ja tämä on erityisen vahingollista. He kuulevat kutsun ja hakeutuvat "hoviin". He luulevat olevansa narsistille tärkeitä, mutta todellisuudessa narsisti vain käyttää heitä vahvistaakseen itseään. Heillä on sama vamma kuin narsistilla, mutta he hoitavat sitä eri tavoin. Narsisti käyttämällä muita hyväkseen ja muut tuntemalla valheellista hyväksyntää ja rakkautta narsistilta, mikä aluksi täyttää heidän rakkausvajeensa. Jossain kohtaa he havahtuvat tähän ja keräävät rohkeutta ja voimaa lähteä hovista.

Mitä hovista lähtemisestä seuraa? Hellstenin mukaan se synnyttää narsistissa narsistisen loukkauksen, joka voi johtaa narsistiseen raivoon. Narsisti joutuu uhkaavaan tilanteeseen, jossa juuri se mitä hän pelkää, on käymässä toteen. Hän joutuu kohtaamaan sen, että hänessä on vikaa, koska joku haluaa lähteä ja jättää hänet. Vaarana on, että narsisti pyhittää koko loppuelämänsä lähtijän tuhoamiseen. Kaikki tämä osoittaa, kuinka hädissään ja epävarma narsisti on. Hänellä ei ole kykyä katsoa peiliin ja ottaa vastaan kritiikkiä. Hän on tottunut olemaan täydellinen ja muiden ihannoima.

Hellstenin mukaan "äidin tehtävä on vakuuttaa lapsi, että hän on äärimmäisen rakastettu ja isän tehtävä on vakuuttaa, että sama koskee muitakin". Näin lapselle opetetaan kyky vastavuoroisuuteen. Jos lapsi jää vaille rakkautta, hän jää suureen rakkausvajeeseen. Jos taas lasta ylistetään ja suojellaan pettymyksiltä, hänestä tulee helpommin narsisti. Hellsten kertoo, kuinka hänen opettajana toimiva ystävänsä oli kohdannut tilanteen, jossa vanhemmat pyysivät lastaan kutsuttavan koulussa prinsessaksi, koska niin häntä kutsuttiin kotonakin. Oma äitini on joskus sanonut, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä, minkä nyt ymmärrän. Kun aina ei voi saada kaikkea, oppii käsittelemään myös negatiivisuutta.

Yleensä narsistin käyttäytymiseen ei uskalleta puuttua. Ihmiset Hellstenin mukaan aistivat narsistisen raivon, mikä narsistissa heräisi. Mutta sitä ei saisi pelätä, vaan tilanteeseen pitäisi puuttua rakentavasti. Ei narsistia syyttäen ja haukkuen, vaan keskustellen ja yhdessä tilannetta miettien. Johtaa se sitten mihin tahansa, ainakin narsisti huomaa, ettei hänellä ole ylintä valtaa. Usein narsistin hoviin kuuluneet väsyvät jossain vaiheessa ja havahtuvat siihen, että haluavat alkaa elää omaa elämäänsä. Vaatii rohkeutta lähteä hovista. Etenkin, jos se on pitkään tuntunut paikalta, jossa oma rakkausvaje täyttyy. Mutta tosiasiassa mitään aitoa rakkautta tai välittämistä ei narsisti ole hovissaan olevia kohtaan kokenut. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen on karua, mutta elämän jatkumisen kannalta pakollista.

Rakkaus on tunteista suurin ja siten myös tarvittaessa tuhoavin. Emme pysty elämään ilman rakkautta, minkä vuoksi haemme sitä sieltä, mistä uskomme sitä saavamme. Suosittelen katsomaan Hellstenin koko haastattelun, sillä siellä on monia mielenkiintoisia ja avaavia pointteja. Rakkausvaje on meissä jokaisessa, mutta sitä voi täyttää muillakin kuin narsistisilla tavoilla.

- Nora

Sateinen juhannus

Vähintään viikko ennen juhannusta ihmiset alkavat harmitella sitä, kuinka juhannuksena varmasti sataa taas. Onhan se vähän uskomatonta, että joka juhannus sää on ainakin osittain huono. Etenkin festareilla sade saattaa latistaa tunnelmaa, kun taas mielestäni mökillä on mukavaa viettää sadepäiviä rentoutumalla sisällä vaikka mustikkapiirakkaa leipoen. Omat juhannukseni ovat viime vuosina keskittyneet tiivisti kaupunkeihin, joten ehkä sillä on tekemistä sen kanssa, etteivät minua juhannussäät juurikaan hetkauta.

Tämän juhannuksen vietän Turussa kissavahtina. Lisäksi nukun pitkään ja teen asioita, joita haluan. Eilen illalla kävin istuskelemassa Aurajoen rannalla ja hengittelin raikasta kesäilmaa. Oli ihanaa antaa ajatusten tuulettua ja stressin haihtua ilmaan. Unelmoin siitä, että jossain vaiheessa pääsisin jonnekin mökille kunnon metsikköön ja meren äärelle. Se olisi huikeaa ja ihanaa vaihtelua kaupunkielämään.

Tätä lauantaipäivää olen viettänyt käymällä aamulla hoitamassa ystävieni kissaa ja ostamassa kaupasta Atrian grillimakkaraa, josta valmistin oman juhannusaterian. Olen kuunnellut sateen ropinaa vasten ikkunaa, sytyttänyt kynttilöitä ja kuunnellut erilaisia radio-ohjelmia. Pian laitan musiikkia soimaan ja kirjoitan runoja. En ole pitkään aikaan skriivaillut runoja rauhassa luovuuden sykkiessä suonissa. Olen ikävöinyt sitä tunnetilaa.

Huomenna on vielä rentoilupäivä. Aamulla taas käyn rapsuttelemassa hoitokissaa ja sitten suuntaan isäni ja äitipuoleni luokse Naantaliin jäätelölle. Samalla tuon heidän luotaan kasan sanomalehtiä ja vien niitä ystäväni luokse, joka on muuttamassa. Sanomalehdistä saa hyviä pehmusteita astioille. Maanantaina suuntaan Pasilaan, jossa on jännittävä tapaaminen edessä. Aion valmistautua siihen hyvin ja ehkä myöhemmin palaan blogissani siihen. Nyt kuuntelen Yle puheen Ali Shown loppuun, jossa Janni Hussi kertoo unelmiin uskomisesta. Illalla taas rapsuttelen ihanaa karvapalloa, Babouta.

Ihanaa juhannusta kaikille!

- Nora

Elämä on mitä se on - vai onko?

Olen usein kirjoittanut siitä, kuinka välillä elämä etenee tasaisesti ja toisinaan muutoksia tapahtuu rytinällä. Välillä tekeminen on tiedostetumpaa ja välillä kulkee enemmän myötätuulessa. Elämä menee erilaisissa sykleissä. Valintoja on tehtävä jatkuvasti. Niistä elämä koostuu ja niiden kautta muodostamme oman polkumme.

Lähipiirissäni on viime aikoina tapahtunut paljon muutoksia. Hyviä ja huonoja. Olen muutoksenhaluinen sillä tavoin, että haluan elää mahdollisimman inspiroivaa elämää. Olen viime aikoina pohtinut paljon elämääni ja miettinyt, mihin kaikkeen olen tyytyväinen ja minkä toivoisin olevan eri tavalla. Olen miettinyt erilaisia polkuja ja ymmärtänyt, että jotain muutosta tahdon, sillä ei tilanteeseen tyytyväinen ihminen jatkuvasti etsi uusia vaihtoehtoja. Teen sitä liikaa jatkaakseni näin.

Olen pohtinut koulutustani ja sitä, kuinka todennäköisesti se johtaa unelmiini. Kuluneen kevään olen ollut hieman hukassa sen suhteen, mitkä ovat haaveitani. Asioita, joita todella haluan. Yleensä se on aika selkeää minulle, enkä ole ajautunut sen suhteen kriisiin kovin montaa kertaa. Aina kriisit eivät kuitenkaan ole pahitteeksi, vaan saavat meidät syventymään perinpohjaisemmin sisimpäämme. Nyt tiedän, mitä haluan tehdä työkseni: haluan radiotoimittajaksi ja/tai personal traineriksi. Nykyään ei ole tavatonta tehdä useampaa asiaa samaan aikaan.

Virginia Satir on sanonut, että "elämä ei ole sitä mitä sen pitäisi olla. Se on mitä se on. Se miten käsittelet sitä on se, millä on merkitystä."Minusta se on äärettömän hieno ajatus. Meille tapahtuu paljon asioita, joita emme itse ole valinneet tai halunneet osaksemme. Toisaalta taas elämä yllättää usein myös positiivisesti. Silloin on tärkeää osata nauttia niistä hetkistä täysillä! En ole varma, olenko tehnyt niin. Olen tuntenut eläväni "sitten kun" -aikaa. Elän paljon tulevaisuudessa ja se tuottaa turhaa stressiä. Jokaista päivää ja hetkeä ei voi suunnitella etukäteen, eikä tarvitsekaan.

Kävin tänään Turun yliopiston tarjoamassa henkilökohtaisessa uraohjauksessa, jossa keskustelin uraohjaajan kanssa siitä, mitä pelkään, haluan ja tavoittelen tulevaisuudessa työelämältä. Olin hänelle täysin rehellinen kertoessani fiiliksistäni. Pohdimme vahvuuksiani ja sitä, mitä kaikkea olen jo tehnyt unelmieni eteen. Minun pitää osata arvostaa niitä enemmän. Tilanne ei ole millään tavoin toivoton, kuten olen välillä saanut itseni luulemaan. Nyt tilanne on se, että minulla on kaksi mahdollista polkua tulevaisuudelleni. Pala palalta asiat selviävät.

Sen lisäksi, että elämä on mitä se on, voimme mielestäni vaikuttaa siihenkin, mitä se on. Emme ainoastaan siihen, kuinka suhtaudumme asioihin. Uskon, että voimme omalla aktiivisuudellamme saada asioita aikaan. Se, kuinka saamme itsemme liikkeelle on toinen kysymys. Tarvitaan motivaatiota ja tahdonlujuutta. Uskoa ja mielellään ihmisiä, jotka kannustavat. Pystyt ihan mihin tahansa.

Aurinkoa viikkoon!

- Nora

Tahtotila

Välillä elämässä on vaiheita, kun tuntuu, ettei tapahdu mitään mielekästä. Edes pienintäkään seikkailua ei näy näköpiirissä. Tuntuu, ettei mikään oikein onnistu, vaan kaikki tähtäykset menevät ohi maalin. Mitä tehdä silloin?

Yksi keino on miettiä kaikkia siihen mennessä hyviä asioita. Missä olet onnistunut ja mistä saanut flow-kokemuksia? Miten päädyit niiden asioiden pariin? Tapahtuivatko ne sattumalta vai olivatko ne kovan työn tuloksia? Välillä elämässä sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ne ovat kyllä hienoja hetkiä. Toisaalta on myös supersiistiä onnistua jossain, jonka eteen on raatanut niska limassa. Se on äärettömän palkitsevaa.

Olen melko levoton ihminen, jolle kaiken pitäisi tapahtua nyt-tässä-heti. Mieleni surraa jatkuvasti ja yritän suunnitella kaikkea mahdollista. Tavallaan se on huono juttu, sillä se lisää stressiä, mutta toisaalta välillä onnistun siten löytämään jotakin ihan uutta. Se, että mietin asioita paljon ei aina ole huono juttu, vaikka pitääkin yllä levottomuutta. Onneksi välillä kuitenkin osaan laskeutua maan pinnalle, keskittymään hengittämiseen ja muistan, että elämä on yhtä vuoristorataa. Välillä on heikkoja hetkiä ja toisinaan painetaan syke korkealla keskellä unelmia.

Tärkeintä on aina yrittää säilyttää positiivinen asenne ja usko omaan tekemiseensä. Huippua on, jos on ympärillä ihmisiä, jotka tsemppaavat, eivätkä säikähdä kyyneleitäsi, jos ne auttavat purkamaan pahaa oloa. Elämä kulkee erilaisissa sykleissä, eikä kaikki syklit ole pelkkää auringonpaistetta. Jossain vaiheessa kuitenkin huomaa, että ne varjoisammatkin vaiheet olivat tarpeellisia elää.

Uskon, että tulen saavuttamaan unelmani. Välillä kaikki tuntuu niin kaukaiselta, mutta yritän olla kärsivällinen ja kehittää itseäni tasaiseen tahtiin. Elän sillä periaatteella, ettei mikään ole mahdotonta. Myös ilmapiiri joka meitä ympäröi, vaikuttaa valtavasti. Mieti, onko ympärilläsi ihmisiä, joilta saat tarpeeksi tukea. Jos koet ihmisten vaikutuksen olevan lähinnä päinvastainen, mieti, miksi he ovat ympärilläsi. Ansaitsemme kaikki vastavuoroisia ihmissuhteita, joista saamme hyvää oloa ja energiaa.

Välillä on haaveilemisen aika. Välillä tekemisen. Ja välillä yhtäaikaa niiden molempien. Aina ei voi paahtaa täysillä ja olla kehittelemässä jotakin uutta. On hetkiä, jolloin on hyvä hengähtää ja katsoa kaikkea hieman etäämmältä. Mihin on päässyt ja mihin haluaa seuraavaksi. Mitä tehdä unelmien saavuttamiseksi? Tarvitaan tietynlainen tahtotila, jotta haaveilu muuttaa toiminnaksi. Jos se jää vain haaveilun tasolle, kenties pelkäät tai sitten se ei olekaan sinulle niin iso juttu. Sitäkin kannattaa pohtia.

Minulla on elämässäni meneillään vaihe, jossa koen saavuttaneeni hyviä ja isojakin asioita. Sellaisia, joihin en olisi muutama vuosi sitten ikinä uskaltanut ajatella ryhtyväni. Olen itsestäni ylpeä. Olen ylpeä kaikista, joiden kanssa olen saanut jakaa onnistumisia ja ilon hetkiä. Tietysti välillä asiat ovat menneet päin brinkkalaa, mutta niistäkin on selvitty ja opittu. Tällä hetkellä minulla on tulevaisuuden suhteen aika isokin asia suunnitteilla, jonka toteutuminen varmistuu kuitenkin vasta syksyllä, enkä voi sen eteen nyt tehdä juurikaan. Se stressaa, mutta ei auta kuin odottaa. Nyt on kaivettava itsestäni tahtomuija esiin ja vain porskutettava eteenpäin levottomuudesta huolimatta.

Tsemppiä tähtien tavoitteluun!

- Nora